Esa-Jussi Salminen

Kaikki blogit puheenaiheesta Junien vessat

Mies näyttää mieheltä vaikket sinä sitä ehkä näe


"Nainen on nainen,on aivan samaa vaikka naiselle puetaan miehen vaatteet , ei hän sillä mieheksi muutu vaikka nimi muutetaan."


"Mies synnytti, kertovat Suomen valemediat"


Muun muassa tällaista kouhotusta herättävät nykyisin uutiset, jotka tavalla tai toisella kyseenalaistavat sukupuolia käsitteleviä keinotekoisia kliseitä. 

Muistatko reikävessat ja sanitaarivyöhykkeet nuoruudestasi?


Jo heti ensimmäisellä matkallani Venäjälle vuonna 1992 ihastuin lähtemättömästi Venäjän juniin. Mutta enpä tiennyt, että matkustusmukavuus voi nousta edelleen määrättömästi. 


Junalla matkustaminen Venäjällä ennen muinoin, viime vuosisadalla ja tämänkin vuosisadan alussa: vessat ovat perinteisiä junavessoja, joissa pyttyjen luukku aukeaa suoraan raiteille. Ajatelkaahan mitä siitä seuraisi, jos Moskovaan pakkautuvissa junissa vessat olisivat olleet käytössä, tai älkää ajatelko kovin tarkasti.

Junien vessat – paluu menneisyyteen

On valitettavaa, että Suomessa, hyvän hygienian maassa, yleiset WC-tilat ovat keskimäärin huonossa kunnossa. Meillä on keksitty jos jonkinlaisia hienoja vempaimia, kännyköitä ja robotteja, mutta WC:t eivät ole kuuluneet kehityksen kohteisiin.

Kansan suussa junien vessat ovat olleet yleisten vessojen malliesimerkkejä. Aikoinaan lääkärit kuulivat tarinoita siitä, mitä kaikkia tauteja junan vessoista olikaan saatu. Vaikka jutut olivat juttuja, niin ei savua ilman tulta. Hygienia ei junan vessoissa ollut parhaalla mahdollisella tolalla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä