*

Esa-Jussi Salminen

Kaikki blogit puheenaiheesta Suomalais-ugrilaisten kansojen omakielinen kouluopetus

Euroopan unioni ja Venäjä tappavat suomalais-ugrilaiset kielet yhteistuumin

 


Kun nyt näköjään harrastetaan urakalla näennäispolitiikkaa vähän liikaa, eli keskitytään erään surullisenkuuluisan pellepuolueen hajoamiskomedian seuraamiseen, on aika huomauttaa, että politiikalla on tai voisi olla ihan oikeita asiallisia, puoluepolitiikastakin irrallisia, tehtäviä. Tässä blogissani yhdestä sellaisesta eli pitääkö sukukansat tappaa vai ei.

Miten voittoa natsismista PITÄISI juhlia?


Toisen maailmansodan lopulla voitettiin Natsi-Saksa, joka perustui mm. rotuoppiin. Suuri rooli tässä oli hyvin monikansaisella ja -rotuisella NL:lla. Miten tätä voittoa sopisi sitten juhlia?


Hyvä tapa olisi muistaa, mikä voitettiin: voitettiin mm. ajattelu, jonka mukaan jotkut kansat ovat herrakansoja ja toiset alempia. Tästä ajattelusta kun ei hyvä ollut seurannut.

Maailmansodan onnellisen loppukäänteen johdosta kansat ovat nyt siis tasa-arvoisia ja niillä on yhtäläiset oikeudet, esim. oikeudet omaan kieleen ja kulttuuriin.

Sukukansojen kissa nostettava pöydälle

 

Venäjän suomalais-ugrilaiset kielet kouluopetuksen kieliksi!


Edellisessä kirjoituksessani puhuin tämän alueen suomalais-ugrilaisista kielistä, joiden asema on suhteellisen hyvä, vielä. Mitä olisi tehtävä, kun niiden asema huononee kuitenkin jatkuvasti nimenomaan puhujien määrällä mitattuna? Miten estää niiden joutuminen joskus tulevaisuudessa erittäin uhanalaisiksi? Kielenpuhujien määrä vähenee huimaa vauhtia siitä huolimatta, että on vallalla monia myönteisiäkin ilmiöitä. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä