*

Esa-Jussi Salminen

Kaikki blogit puheenaiheesta Somekäyttäytyminen

Sanan voima ja some-etiikka

Käsittelin parin viikon (9.7.17) takaisessa saarnassani ohimennen sosiaaliseen mediaan pesiytynyttä aggressiivista keskustelutapaa ja yhteisön raivoa.

Kuntavaalien tunnelmia maalla ja kaupungissa

 


Kun somea tulee aika paljon käytettyä, minulle kun se on myös työväline, näin kuntavaalien huipentuessa tekee kiintoisia havaintoja. Kaupunkien ehdokkaat käyvät vaalikampanjaa avoimesti ja vilkkaasti: on maksettuja mainoksia, muistutteluja äänestämisestä, numeroita ja julkaisuja. 

Je suis UDO!

Saksan ehkä kiistellyin journalisti Udo Ulfkotte on kuollut 56 – vuotiaana. Herra menehtyi sydämen pysähdykseen.

 

Udo teki pitkän uran Saksassa arvostetussa "Frankfurter Allgemeinen Zeitung" (FAZ) lehdessä, kunnes kyllästyi kertomaan mitä käskettiin. Myöhemmin Udo työskenteli Kopp-Verlagille.

 

Digi-itsepuolustus on nykypäivän kansalaistaito

Ystäväni soitti. Hän kertoi ahdistuvansa siitä, mihin maailma on menossa. Hän haluaa tehdä jotain, toimia. Niin haluavat monet muutkin hänen tuttavapiirissään.

Yksi tapa toimia on nostaa äänensä kuuluville ja ottaa kantaa, mutta ystävääni pelottaa. Samoin hänen tuttaviaan. Mielikuva siitä, mitä saa niskaansa, jos käy netissä puolustamaan vaikkapa feminismiä tai ihmisoikeuksia, on luotaantyöntävä.

“Voitko Kaisa kirjoittaa blogiisi siitä, miten nettikeskustelussa voi pärjätä”, ystävä pyysi. Tämä kirjoitus on vastaus siihen pyyntöön.

Somessa stara pilkkaa sivistystä

Sosiaalinen media tekee turhakkeista staroja ja älyköistä seinätapettia. Älykkäällä keskustelulla on sosiaalisen median aikakaudella tylsimyksen leima. 

Timo Soini kuvasi tätä muutosta osuvasti viime sunnuntain plokissaan:

"Lässytys lyö takaisin. Katsoin Clintonia ja Trumpia CNN- kanavalta. He mättävät toisiaan huolella. Siihen suuntaan olemme menossa. Miksi? Taidan tietää. Vihertuherruksella ja lässytyskristillisyydellä ei sieluja pelasteta." 

Myös Dagens Industri sulki uutiskommentoinnin

 

Silloin tällöin käyn tutkailemassa ruotsalaisten tunnelmia DI:n uutiskommenttiketjuissa.

Mutta enpäs enää käykään, sillä kommentointimahdollisuus on nyt poistettu. Virallisena selityksenä on palvelun keskeneräinen päivitysprojekti. 

Uskotko uskomaasi ?

Edellisessä aloituksessani alkanut keskustelu uskontojen erilaisuudesta ja toisaalta samankaltaisuudesta kirvoitti tämän blogin. Suomi on protestanttinen maa. Me uskomme Lutherin naulaamien teesien protestiin ja kreikasta saksan kautta suomeksi käännettyyn uuteen testamenttiin.

 

Duo Maltti&Tolkku tavoitti eduskunnan - radikalisointisome + false flag jäivät

Myönteisiä uutisia keskusteluyhteiskuntarauhan rakennusrintamalta! 29.11.2015 julkaistussa eduskuntapuolueiden puheenjohtajien allekirjoittamassa vetoomuksessa sanotaan mm.
"...Vastakkainasettelua väestöryhmien välillä ei pidä lietsoa. Myös sosiaalisessa mediassa käytävässä keskustelussa on pyrittävä ihmisiä ja oikeaa tietoa kunnioittavaan keskusteluun. Me suomalaiset olemme maltin ja tolkun kansaa. Me olemme aina muistaneet kunnioittaa lakia ja oikeutta, yhdenvertaisena kaikille. Muistetaan se nytkin." http://www.hs.fi/mielipide/a1448681143099

Oikeusministerin turvallisuusuhka ja "paholaistulvan" hysterisointihype

Oikeusministeri pitää turvapaikanhakijoita turvallisuusuhkana. Vain/jopa kymmenkunnan raiskausjutun epäilty 2015 on tupa-hakija. Tilastoissa mamut ovat perhepiirissä ja ulkona raiskaamisalttiimpia kuin kantaväestö. So what? - Liioitellaanko "kansanryhmiä demonisoivissa paniikkireaktioissa ja nettiraivossa", vai hysterisoidaanko  tuollaisten päiväunien toteutumista manaten ja hypettäen jonkin poliittisesti motivoidun lietsonta-agendan mukaan?

Kyllä sitä nyt ollaan naisten ja lasten asialla

23.11.15 turvapaikanhakija raiskasi Kempeleellä 14-vuotiaan tytön. Ei liene yllätys, että "maahanmuuttokriitikot" löysivät heti tiensä apajille, mässäilemään tällä kamalalla tragedialla, jota yhdenkään ihmisen ei tulisi kokea. Rajat kiinni ja kaikki mamut vittuun,  - lapset ja naiset ovat vaarassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä