*

Esa-Jussi Salminen

Kaikki blogit puheenaiheesta Marinmaa

Tuo ulkomaalainen yliopistoon ----- saat 2000 euron sakot!


Saat ulkomaalaisen vieraan ja käytte hänen kanssaan tervehtimässä yliopiston päärakennuksessa yhteisiä entisiä kollegoitanne. Samana iltana sinua sätitään hallintorakennuksen aulassa, että ulkomaalaista ei saa tuoda yliopistolle. Yliopistolla järjestetään henkilökunnan ja yliopiston vartioinnin kriisikokous tapauksen johdosta. Päärakennuksessa kyseisenä päivänä vahtivuorossa ollut vahtimestari saa potkut.

Sukukansapäivänä


Viime vuonna uhkailtiin Palezjan-festivaalin loppumisella, mistä kirjoitin tuolloin. Suureksi iloksemme se kuitenkin järjestettiin tänäkin vuonna. Se on täkäläinen vastine sukukansapäiville. 


Täältä löytyy juuri päättyneen festivaalin koko ohjelma sekä runsaasti kuvia, videoita ja kommentteja: https://vk.com/palezjan


Tänä vuonna esiintyjiä ei ollut Suomesta, mutta mm. Unkarista kylläkin. Valitettavasti en itse tällä kertaa ehtinyt festivaalin tapahtumiin osallistumaan. 

Udmurtian ja Marin päämiehet menivät vaihtoon

 

Kun edellisenä päivänä olin kuullut junassa Pietarin pommi-iskuista, jatkui 4.4. tiistaina matkani loppupuolella skandaaliuutisten sarja. Matkalla rautatieasemalta yliopistolle taksi kertoi aamun uutisen: Udmurtian päämies Aleksandr Solovjov on pidätetty ja useita hänen korkea-arvoisia työtovereitaan. Heidät on viety Moskovaan. Solovjovia syytetään 140 miljoonan ruplan lahjusten otosta.

Marinmaan jäätynyt symbolikonflikti ja Izmail Jefimov

 


Joškar-Olassa käydessäni ehdin tapaamaan myös Venäjän federaation ansioitunutta taiteilijaa, vuorimarilaista Izmail Jefimovia ja onnittelemaan häntä 70-vuotispäivän johdosta. Hän on Marinmaan nykyisten virallisten valtiollisten symbolien suunnittelija.


Marinmaa sai ne pian NL:n hajottua, kuten muutkin alueet. Kansallisten nimikkotasavaltojen täytyi saada uudet ja erottuvat symbolit muuttuneen poliittisen tilanteen sekä valtiollisen statuksen vuoksi. Marinmaan lippu vahvistettiin 3.9.1992 ja vaakuna 21.1.1993. 

4.11. Marin ja Udmurtian tasavaltojen päivä


Neuvostoliiton hyvinä aikoina 1920-luvulla, aivan sen alussa perustettiin mareille ja udmurteille valtion monin tavoin edistyksellisen kansallisuuspolitiikan hengessä omat nimikkoalueensa.


Udmurtian ja Marin tasavallan edeltäjät perustettiin 4.11.1920, ennen monia muita alueita. Myöhemmin ne muutettiin nimellisesti neuvostotasavalloiksi ja 1990-alusta jälleen tasavalloiksi.

Miksi Suomi sensuroi sukukansojen eepokset?

Tämä vuosi on ties mones Kalevalan juhlavuosi. Totuttuun tapaan Kalevalaan liittyviä tapahtumia riittää. Hyvä niin. Kalevalan merkitystä suomen kansakunnan synnylle ja kulttuurille ei pidä väheksyä. Tiesitkö, että eräillä muillakin sukukansoillamme kuin virolaisilla ja unkarilaisilla on eepokset?

Miksi Suomessa ei myydä oikeaa tattaria?

Tattari on tummanruskeaa. Siinä on tattarille ominainen selvä tuoksu ja maku. Totuin Venäjällä, Udmurtiassa ja Marissa syömään sitä usein. Haluaisin syödä Suomessakin, mutta ei onnistu.


Ostapa Suomessa tattarisuurimoita. Saat vaaleanvihreää, hajutonta, mautonta niljakasta mönjää. Esim. gogreen -nimisessä pakkauksessa valehdellaan, että "kokonaisia tattarisuurimoita". Eivätpä ole kokonaisia, jos ei ole väriä, makua eikä tuoksua.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä