Esa-Jussi Salminen Kovin vihreä

Piraattipuolueelta tolkku maahanmuuttoon

On tulossa ilta ja aurinko "katsoo taakseen" laskiessaan: puolet taivaasta hehkuu valtoimenaan. Tuuli ei liikuta yhtäkään lehteä puissa. On lämmin mutta hyttyset ovat jo hävinneet.  Ilmaa voisi juoda kauhalla ammentamalla. Meillähän tällaisia päiviä on aina joskus kesän ja syksyn välissä. Silloin tuntuu siltä kuin ne ottaisivat toisistaan mittaa tasavahvoina paikoillaan seisoen. Pelloilta on viljat korjattu, puutarhat on tyhjennetty ja ainoastaan auringonkukan varsiin kuivaneet lehdet kahisevat hiljaa. Tällaisella ilmalla synnyinseutusi tuntuu kaiken kalleimmalta. Tuntuu siltä, että et koskaan voisi lähteä pois sen helmoista. 

Suuren udmurttilaisen kirjailijan Gennadi Krasilnikovin novellin Oksana aihe on ihmisen kiintymys kotiseutuunsa. Tämä oli neuvostoaikana vielä vuonna 1971 hieman oudoksuttava näkökulma: Pitihän jokaisen kunnon neuvostokansalaisen olla valmis menemään minne tahansa laajassa valtakunnassa ja sopeutumaan minkä tahansa neuvostokansan pariin sosialismia rakentamaan. Kun sodasta palaava udmurtti tuo kotikyläänsä ukrainalaisen vaimon, ei näin tapahdukaan. 

 

Nikvlad Samsonovin novellissa Siniset ikkunanpuitteet vuodelta 1976 päähenkilö joutuu kauas kotikylästään töihin, vaimo löytää toisen ja mies päättää, että hän voi elää ilman yhtä Požvain kylääkin. Kuitenkin hän alkaa haaveilla vanhetessaan, miten hän palaa kotikylään ja laittaa pystyyn talon, jossa on siniset ikkunanpuitteet, mutta on jo liian myöhäistä.

 

Meidän kyläämme muualta saapunut väki on kovin pahatapaista. Anna myös heille terveyttä. Haihtukoot heidän äksyytensä ja pahuutensa tämän aamutuulen mukana ja tulkoot he yhtä ystävällisiksi ja rauhallisiksi kuin me tukljaludilaiset. Vanha udmurttinainen ei voi ymmärtää kotikyläänsä muualta muuttaneita ihmisiä, mutta hän tuo asian esille tavanomaisessa aamurukouksessaan Jumalalle ja sukunsa suojelijalle. Galina Romanovan mestarillinen novelli Talkoot vuodelta 2003 käsittelee maahanmuuttoteemaa yhden kylän näkökulmasta:

Näinä aikoina ihmiset vyöryvät ympäri maata kuin juurettomat villikasvit. Mihin vain sattuvat takertumaan kiinni, sinne pysähtyvät. Džumjan mielestä näin ei pitäisi olla. Ihmisen pitäisi elää siellä, missä on syntynytkin. Vain synnyinmaa antaa ihmiselle voiman. Vain synnyinmaasta ihminen saa irti kaiken sen hyvän, mitä se tarjoaa... Tähänkin kylään oli saapunut jo vaikka ketä: venäläisiä, marilaisia, tataareja, oli mustalaisiakin. Heidät oli synnyttänyt ja kasvattanut muu maa, heidän sisäinen maailmansakin oli toisenlainen. Mutta kykenevätköhän erilaiset ihmiset koskaan ymmärtämään toisiaan? Tästä syystä kylässä oli alkanut vallita kateus, toisten halveksiminen, varastelu... Mihinkään ei voinut enää jättää mitään. Aina piti vahtia, tai muuten ne olisivat tulleet lukittuun taloonkin...
Džumja-rouva ei olisi ikinä uskonut näkevänsä tällaista elämää. Sota-aikanakaan ei lukittu taloja eikä katovuosinakaan. Mihinkään ei kajottu. "Älä ota toiselta edes katkennutta neulaa" oli Džumjan äidillä ollut tapana sanoa...

 

Ovatko muukalaiset vain pahoja vai johtuuko kaikki juurettomuudesta vai kenties yleisestä modernisaatiokehityksestä?

Udmurttilaisessa kirjallisuudessa ylipäänsä kotiseuturakkaus on keskeinen aihe. Täällä on myös sopeuduttu toisiin kansoihin. On rinnakkain eri kansallisuuksien kyliä, on myös sekakyliä, joissa asuu useita eri kansallisuuksia. Kylässä saattaa kuulla, miten kolme mummoa, udmurtti, tataari ja mari juttelevat kylän raitilla keskenään kukin omalla kielellään, mutta jokainen ymmärtää myös kahta muuta kieltä. Tosin eri kansojen välillä on ollut nuorisojoukkojen välisiä kahnauksiakin aina viime aikoihin asti.

Ihmisten ei pitäisi joutua muuttamaan pois, ainakaan pysyvästi, kovin kauas kotiseudultaan. Tiedämme, miten evakot kerääntyvät edelleen yhteen itkemään, miten Karjalan kunnailla lehtii puu. Me muut voimme vain kuvitella sitä, miltä tuntuu evakoista ja muista maailman pakolaisista jättää koti todennäköisesti lopullisesti. 

Tämän pitkähkön johdatuksen jälkeen itse asiaan:

 

1. MUUTTOLIIKETTÄ JA TYÖVOIMAN SIIRTYMISTÄ PAIKASTA TOISEEN PITÄÄ ESTÄÄ KAIKIN VOIMIN

Kriisien ja sotien sekä ympäristökatastrofien estäminen! Lisäksi on aivan järjetöntä, jos keinotekoisesti luodaan työvoiman liikkumiselle pieniä pakkoja: Suomesta sairaanhoitajat pakenevat  Norjaan ja heidän tilalleen tulee Filippiineiltä hoitajia. Kaikki tällaiset ilmiöt on estettävä hyvällä palkkapolitiikalla kotimaassa ja Norjassa ja Filippiineillä, koska tällaisten massasiirtojen syy on aina halvan orjatyövoiman värvääminen. Työvoima saa kaikin mokomin liikkua vapaasti, jos joku suomalainen on esimerkiksi vaikkapa sellaisen sinotiibetiläisen kielen paras asiantuntija maailmassa, jonka professuuri on ainoastaan Lontoossa. Keinotekoisia tarpeita ei saa luoda: sairaita on niin Norjassa, Suomessa kuin Filippiineilläkin ja omien sairaanhoitajien sopii heidät hoitaa kussakin maassa.

 

2. PAKOLAISIA PITÄÄ AUTTAA LÄHELLÄ 

Pakolaisista pitää seuloa todelliset turvapaikantarvitsijat mahdollisimman pian ja lähellä lähtömaata pakolaisleireillä, mikäli mahdollista. Heille pitää osoittaa turvapaikka ja EU:n sisällä tietysti kaikkien pitää osallistua ongelman ratkaisemiseen. Jos turvapaikanhakijoita ei voi seuloa aikaisessa vaiheessa, tarkastusten pitää tapahtua rajoilla ja sitten vielä myöhemmin uudestaan Suomessa. Jokaisen, joka tarvitsee turvapaikkaa on sellainen saatava. Saanti ei saa perustua millekään muuttuvalle ja mielivaltaiselle tiukalle tai vähemmän tiukalle poliittissävyiselle linjaukselle.

 

3. RIKOLLISET JA ÄÄRILIIKKEIDEN JÄSENET KARKOTETTAVA

Erityistä huomiota pitää kiinnittää siihen, että pakolaisten siivellä tulevat rikolliset ainekset, sotarikoksiin syyllistyneet tai ääriliikkeiden jäsenet tunnistetaan ja karkotetaan tehokkaasti.  Heidän, kuten myös aiheetta turvapaikkaa hakeneiden turvallisuus lähtömaassa on tietysti lähtömaan vastuulla: rikokseen on syyllinen vain rikoksen tekijä. Suomella on ensi sijassa vastuu omien kansalaistensa turvallisuudesta. Tietysti Suomi voi aina yrittää kansainvälisen diplomatian, rauhanvälityksen ja kriisinhallinnan avulla vaikuttaa tilanteeseen myös lähtöpaikassa. 

 

4. KOTOUTUS

Suomeen kotiutumisen pitää olla mahdollisimman tehokasta: tehokas suomen kielen opetus, ei asumista pitkään laitosmaisissa vastaanottokeskuksissa, on saatava koulutusta vastaavaa työtä ja/tai koulutusta, joka auttaa työn saannissa. 

 

5. SOSIAALITURVAN YKSINKERTAISTUS

On todella huolestuttavaa, jos leviää sellaisia huhuja, että pakolaiset saavat sossusta uusia autoja tai joitakin muista etuuksia enemmän kuin muut, vielä huolestuttavampaa tietysti on, jos nämä pitävät paikkansa. Sosiaaliturvan on oltava niin yksinkertainen, läpinäkyvä, oikeudenmukainen ja tasapuolinen, että tällaisille huhuille ei jää sijaa. Jos ja kun perustulo tulee, siihen ovat oikeutettuja kaikki Suomen kansalaiset, joilla ei ole muuten riittäviä tuloja, riippuen toteutettavasta mallista. Ne Suomessa laillisesti oleskelevat, joilla ei vielä ole kansalaisuutta, ovat myös oikeutettuja riittävään toimeentuloon.

 

6. MONIKULTTUURISUUS TARKOITTAA KULTTUURIEN TASA-ARVOA SUOMEN LAKIEN PUITTEISSA

Monikulttuurisuus tarkoittaa sitä, että yhteiskunnassa esiintyvät eri kulttuurit, kun niihin ei liity laittomuuksia ja kun ne eivät rajoita kenenkään toisen kulttuurin edustajan vapauksia, saavat elää luonnollisesti rinnakkain, sisäkkäin tai päällekkäin. Esimerkiksi keskustalaisilla pikkupaikkakunnilla on vallinnut sellaista keskustalaista monokulttuuria, että ihmiset, jotka eivät ole kuuluneet puolueeseen, ovat joutuneet jopa syrjinnän kohteeksi. Toinen voi esimerkki voi olla luterilaisen kirkon hallitseva asema menneinä aikoina. Kolmas voisi olla suomalaisuus saamelaisalueilla kaikkine koulukoteineen, joissa saame pestiin suusta saippualla. Tämä on keinotekoista monokultturismia eli vain yhtä kulttuuria suosiva yhteiskuntamalli. Monikulttuurisuuden kirjavuuden lisääminen ei ole mikään itseisarvo, eikä se voi olla mikään päämäärä: alue, jolla asuu 10 kansaa tai jolla on 10 uskontoa, ei ole yhtään sen parempi tai huonompi lähtökohtaisesti kuin alue, jolla on vain yksi kansa ja yksi  uskonto.

Monikulttuurisessa yhteiskunnassa kaikki lain mukaan toimivat kulttuuriset ilmiöt ovat sallittuja. Kulttuurien nimissä ei saa hyväksyä rikoksia eikä Suomessa voi olla alueita tai yhteisöjä, joita kaikille yhteiset Suomen lait eivät koskisi. 

Monikulttuurisuus tarkoittaa yhteiskuntaa, ei yksilöitä. Yksilöillä on vapaus sitoutua täysin yhteen ainoaan kulttuuriin tai moneen, miten hän vain haluaa. Yhteiskunnan on tuettava kaikkia kieliä ja kulttuureja.

 

 

PS

Koska Piraattipuolueella on kovin lyhyt kuvaus ohjelmasssaan maahanmuutosta, kirjotin tietysti omista ajatuksistani, niitä jonkin verran peilaten Pennasen esittämiin (http://petruspennanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211387-ratkaisuja-maahanm...)

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

"MUUTTOLIIKETTÄ JA TYÖVOIMAN SIIRTYMISTÄ PAIKASTA TOISEEN PITÄÄ ESTÄÄ KAIKIN VOIMIN"

Onnea valisemallenne uralle! Meitä ulkosuomalaisia mätkitään päivästä toiseen näillä keskustelupalstoilla ja persut ovat ilmoittaneet ettei meidän eläkeläisten siirtymistä Suomeen tulla enää koskaan hyväksysmään.

On hyvä kuulla että myös joku toinen puolue haluaa estää muuttoliikkeen kokonaisuudessaan. Tuon muuttoliikkeen vastustajien kannattajien olisi kuitenkin hyvä huomata että hekin saattavat joskus joutua asumaan muilla mailla ja jos heidän takaisinmuuttonsa täysin estetään, on kyseessä teko joka ainakin nykyisin on perustuslain vastainen. Muuttamisen täydellinen estäminen vaatii siis perustuslain muutoksia, jotka ovat tunnetusti vaikeita toteuttaa niin kauan kuin Eduskunnassa on muitakin kuin persuja.

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

En ymmärrä pointtiasi. Minä tarkoitan, sitä, että ei ole hyvä, jos ihminen joutuu muuttamaan jonnekin ulkoisten olosuhteiden vuoksi. Kannattaisi lukea koko blogi, niin ymmärtäisi.

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

Just joo. Ihmiset muuttavat myös maiden sisällä. Kaiken muuttoliikkeen kieltäminen on varmasti vaikea toteuttaa. Ihmiset tulevat muuttamaan toiselle paikkakunnalle ainakin sen vuoksi että menevät naimisiin jonkun naapurikyläläisen kanssa.

Kaiken muuttamisen kieltäminen ei tule onnistumaan nykyaikana vaikka kuinka muuta väittäisit.

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen Vastaus kommenttiin #4

Vielä kerran; en halua kieltää muuttamista, vaan estää syyt, jotka pakottavat ja painostavat ihmisiä muuttamaan enemmän tai vähemmän vasten tahtoaan.

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

MInä olen itse töissä ulkomailla ja minulla tulee aina olemaan täysi oikeus palata kotimaahani.

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

Ei tule. Persut, kristilliset ja kokoomus ovat jo väläyttäneet lakimuutosta joka mahdollistaa kansalaisuuden (ja sen myötä muuttamisen oikeuden) poistamisen ulkosuomalaisilta. Paras vain tottua ajatukseen ettei Suomeen muutto enää tule olemaan mahdollista.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Salakari vaihtoi sitten huijausvaihteen päälle vaalipäivän kunniaksi.

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari Vastaus kommenttiin #6

Katsoin juuri internetistä torstaina pidetyn vaalikeskustelun joka oli ollut tv:ssä Suomessa. Siinä monien puolueiden puheenjohtajat vaihtoivat ajatuksia vaaliteemoista. Jos olisit itse katsonut tuon ohjelman, olisit nänyt kuinka perussuomalaisten puheenjohtaja ilmoitti pyrkivänsä muuttamaan lakeja niin että Suomeen pääsee muuttamaan vain niissä tapauksissa joissa tulijalla on työpaikka, joka maksaa hänen kaikki kulunsa ja rahaa jää vielä veroihinkin.

Meillä eläkeläisillä jotka olemme Suomesta muuttaneet muualle ei tuollaista työpaikkaa ennakolta ole, ja kun ikä on yli 70, ei töitä enää helposti löydy. Tämä sulkee tietenkin monet meistä täysin Suomen ulkopuolelle.

Itselläni ei ole tarvetta Suomeen muuttaa, mutta luulisi asian koskevan muita Suomen eläkeläisiä.

Toivottavasti tuo puheenjohtaja tosiaan huijasi, eikä ole muuttamassa lakeja, mutta minulle jäi vaikutelma että hän oli tosissaan. Mene tiedä.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Jyrki Kankaanpää

Niin tuo koskee tietysti vain terroristeja. Vähän ihmetyttää mihin se Salakari on ulkomailla sotkeutunut, kun on niin kovin huolissaan siitä, ettei saisi palata Suomeen, jos liittyy Isisin kaltaiseen järjestöön ja vähän murhailee ja raiskailee ulkomailla.

Voit siis huoletta palata Suomeen koska vain.

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari Vastaus kommenttiin #7

En toki huolissani. USA:ssa ei perhettäni vainota kuten Suomessa, joten pitäkää tunkkinne.

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

Jos minulla on ainoastaan Suomen kansalaisuus ja vain Suomen passi, niin kai minun on Suomeen palattava, kun Venäjän myöntämä viisumi loppuu.

Mikäli en pysty palaamaan, niin kirjoitan sitten blogin siitä, miten minua pallotellaan Vaalimaan ja Viipurin välillä rajavartijoilta toisille. Allegrossa on wifi, joten voin kirjoittaa ihan livenä sitten. Hauskaa siitä tulee.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset