Esa-Jussi Salminen Kovin vihreä

Naiset paholaisia?

 

Kansainvälisen naistenpäivän juhlinta alkoi jo keskiviikkona. Yliopistolla Udmurttilaisen filologian, suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen ja journalistiikan instituutin opiskelijat järjestivät perinteisen pienen onnittelutilaisuuden. Miehiä onniteltiin miestenpäivän eli isänmaan puolustajien päivän 23.2. johdosta ja naisia tulevan naistenpäivän 8.3. johdosta. Jokainen laitos sai tulppaaneja ja täytekakun.

Eilinen oli Luojan kiitos virallinen vapaapäivä, mikä mahdollistikin Ylen vaalikoneen täytön yhteen putkeen. Kerroin eilen Vapaavuorossa, miten juhlin naistenpäivää aattona.

Eilen siis juhlinta sujui jo työn merkeissä. Illansuussa ehdin käydä lyhyellä kävelyllä. Olisihan se pitänyt arvata muutenkin: reilun tunnin ajan kuului lähes koko ajan jostain ilotulitteiden paukuttelua aivan kuin olisi uusi vuosi. En kyllä kerta kaikkiaan käsitä, mistä tämä lähes jokapäiväinen räiskyttely kertoo. Kellä on niin valtavasti ylimäärästä rahaa, että sitä pitää viskoa ilmaan? Miksei sitä voi käyttää vaikkapa sairaiden lasten pelastamiseen kuolemalta tai edes udmurtin kielen käytön edistämiseen. Keitä nuo idiootit ovat? Harva edes ehtii katsoa tulitusta.

 

Suomessa onneksi ilotulitteet ollaan kieltämässä kokonaan. On se aika metkaa kuitenkin miten jotkut isot ihmiset KEHTAA urputtaa, kun olisi niin kivaa räiskiä. On todella sairasta, miten yhteiskuntamme on luonut vahingollisia keinotekoisia mielihaluja ihmisille. Siitä ei ole kovin kauaa kun yksi mandariini tai rusinapaketti jouluna toi ihmislle suuremman ilon kuin koko maailman räjähteet.

 

Naistenpäivä ei ole mikään sotatila eivätkä naiset ole mitään paholaisia, joita pitäisi yrittää karkoittaa kovilla äänillä. Millään maalla ei ole oikeutta tällä tavalla suosia tätä kiinalaisten kirousta. Ilotulitusta voi pitää nykyisen globaalin läpipaskokulttuurimme karmeimpana symbolina.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset