Esa-Jussi Salminen

Mediapelin todelliset uhrit

  • Mediapelin todelliset uhrit


Presidentinvaalit olivat historiallisen tylsät ja yksimieliset. Suomessa presidentillä ei paljoa valtaa ole. Jos jostain asiasta olisi kunnon keskustelu ja innostus virinnyt käyntiin, voisi ehkä kuitenkin ymmärtää kaiken sen huomion, minkä vaalit saivat osakseen.


Kaikkein vaikeinta on ymmärtää, miksi media kiinnitti niin valtavasti huomiota eräiden statistien henkilökohtaisiin edesottamuksiin jo ennen kuin he olivat edes päässeet ehdokkaiksi, jo kauan ennen vaalikautta. 


Ja ehdokkaina olleista eräät kahmivat nyt vielä maksimaalisesti median huomiota käyttäen hyväkseen vaalien jälkitilannetta. Enää kyse ei ole presidentinvaaleista, vaan ihan heidän halustaan pitää naamansa julkisuudessa jatkuvasti.


Minusta Venäjä-tutkijana ja Venäjän Udmurtiassa toistaiseksi asuvana olisi ollut myös ilahduttavaa, jos Venäjä olisi jotenkin tullut esille muutenkin kuin NATO-yhteyksissä. Korjatkaa toki, jos minulta on jäänyt jokin kiintoisa Venäjä-keskustelu huomaamatta.

 

 

Sivuun jäävä Venäjän vähemmistöpolitiikka


Syksyllä Venäjää ravistelivat valtiolliset hyökkäykset vähemmistökieliä vastaan. Jonkinlainen torjuntavoitto saavutettiin käsittääkseni Komissa, tosin hetkeksi olen joutunut jättämään tämän prosessin seuraamisen hieman vähemmälle udmurttilaisten novellien vuoksi. 


Mainittakoon, että presidenttiehdokkaista Nils Torvalds (ensimmäisenä) ja myös Merja Kyllönen vaivautuivat ilahduttavasti vastaamaan europarlamentaarikon ominaisuudessa tiedusteluuni, joka koski itse asiassa jo mainittua skandaalia aikaisempaa skandaalia, joka liittyy siihen, että Euroopan unionin ja Venäjän yhdessä sovittuja projekteja suomalais-ugrilaisten kielten käytön edistämiseksi kouluissa ei ole alun jälkeen toteutettu eikä seurattu. Se kolmas ko ehdokkaista ei tietenkään ole vastannut tähän päivään mennessä... 

 

 

Venäjä-keskustelun fokus


Media saa toki kaatopaikoille kärrättävistä suomalaisista juustokasoista nykyajan materialistista vatsanpalvojaa enemmän pöyristyttäviä kuvia julkisuudessa pällisteltäväksi, mutta silti on suunnaton pettymys, että oikeat aiheet Venäjältä eivät edelleenkään päädy mediaan eräitä pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta.


Ylipäänsä ns. Venäjä-keskusteluun on ollut minun vaikea sanoa mitään. Nimittäin siinä on usein vain yksi aihe: mitä mahtaa pyöriä federaation päämiehen päässä. Mikään muu ei tunnu "keskustelijoita" kiinnostavan. Minua sen sijaan kiinnostaa taas kaikki muu: tavallisten kansalaisten ajatukset ja olosuhteet, etniset suhteet, kansalliset ja poliittiset ideat, kansojen historia, nykyaika ja identeetti, vieläpä kulttuuri jne. Suurin osa tutkijoista sen sijaan rakentaa tulkinnanvaraisia spekulaatioita spekulaatioiden päälle ja tuntuu yrittävän siten tuolta mainitusta paikasta tai sen läheltä löytää jonkin mystisen avaimen, joka ratkaisisi Venäjän tutkimukseen liittyvät kaikki ongelmat nyt ja tulevaisuudessa. 

 

 

Udmurttilaiset novellit räjäyttävät Venäjä-ymmärryksen uusille tasoille


Nykyinen harrastukseni, udmurttilaisten novellien hanke, saa minut yhä enemmän vakuuttuneeksi siitä, että tällaiset hankkeet ovat juuri se, mitä kaivattaisiin: konkreettista tietoa asioista, joista sitä ei ole ollut (joista se on jopa tuhottu). Udmurttilaisissa novelleissa annetaan realistinen arvio omasta kansasta, sen ongelmista entisistä ajoista nykyaikaan asti, aina trakoomasta, kansalaissodasta, toisesta maailmansodasta Tshetshenian sotaan ja siihen, miten nykyajan elämän materialistiset paineet voivat myös tuhota ihmisen.


Novelleissa käydään Berliinissä voittamassa, mainitaan talvisota, haetaan poikia Tshetsheniasta, käydään kamppailua tautien henkilöitymiä vastaan, ikävöidään kotikylään, joka tarjoaakin varsinaisen yllätyksen...  Jotkut novellit sisältävät ainutlaatuisia näkymiä udmurttilaisen kulttuurin ja ajattelun sisään. Miten yhdeksän vuotta sokeana ollut mummo reagoi siihen, että saa leikkauksessa näkönsä takaisin? Entä, miten vanha ukko suhtautuu nuoruuden kilpakosijaan? Eräässä novellissa kerrotaan myös Pjotr Tshaikovskin teoksen mahdollisista yhteyksistä udmurttilaiseen kulttuuriin. Tshaikovskillahan oli lapsena udmurttilainen ajuri. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Kaksi kertaa venäläiset ovat ajaneet minut evakkoon. Tällä hetkellä yritän vain torjua kotimaisten putinistien valheita.

Kaikki mistä sinä kirjoitat on totta mutta kaikki se mitä Venäjällä tapahtuu on paljon pahempaa kuin osaan kuvitella. Olen sanaton, kolhoosi ja viina on saanut pienet heimot sukupuuton partaalle. Ja ne on tuhoon tuomittu. Se tuntuu katkeralta. Samanlaiselta tuntui parikymmentä vuotta sitten Latviassa liiviläisten rannoilla, vain veneiden hylyt jäljellä.

En tiedä mitä ajatella ja mitä tehdä?

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

No lue ensin novellikokoelmani, kunhan se ilmestyy. Sielläkin muuten viinan kiroja sivutaan, samoin kylien katoamista. Hyvin menestyvät kolhoosit, tai mitä yrityksiä ne nykyisin sitten onkaan, takaavat tosin joidenkin kylien elinvoiman nykyisin.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Viimeeksi luin Bugrinon alueen nenetseistä. Heidän pakottamisensa ensin kolhoosityyppiseen poronhoitoon aloitti tuhon. Viina viimeisteli.

Tällaisia lukiessa tulee voimaton olo, mitään et voi tehdä tilanteen parantamiseksi ja kehitys vain jatkuu vääjäämätta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset