*

Esa-Jussi Salminen

Saatananpalvonta virallistettu Marissa

  • Yksi hellimmistä kidustushetkistä silminnäkijöiden mukaan Stalinin leireillä. Lähde: http://uainfo.org/blognews/141472-risunki-i
    Yksi hellimmistä kidustushetkistä silminnäkijöiden mukaan Stalinin leireillä. Lähde: http://uainfo.org/blognews/141472-risunki-i

 

 

Saatana saapui Mariin 2000-luvun alussa


Vuonna 2005 koko kansainvälinen yhteisö kiinnitti huomiota Marinmaan outoon tilanteeseen: marilaisia sorrettiin tavalla jos toisella ilman mitään järjellistä syytä. Perestroikan ja pienen vapauden ajan jälkeen oli havahduttu outoon todellisuuteen.
Tiedotusvälineetkin kiinnostuivat. Näimme YLE Dokumenttiohjelmissa Ilona Laurikaisen ohjelman Saatana saapuu Mariin. Jotkut hieman oudoksuivat raflaavalta tuntuvaa nimeä, mutta itse ohjelmaa kehuttiin laajasti. Nyt voi todeta, että nimi sopi kuin nyrkki silmään. Marinmaan diktaattorin valtakausi ei päättynyt vielä pitkään aikaan: vasta tämän vuoden keväällä lahjusten vastaanotosta syytettynä päämies pidätettiin, 16 vuoden ylipitkän valtakauden jälkeen. 

 

 

Patsas paholaiselle 2015


Nimellä on toinenkin ulottuvuus: vielä vuonna 2005 emme voineet aavistaakaan mihin suuntaan käsittämättömät vahvat voimat alkavat Venäjää viedä. Uusi patsas yhdelle julmimmalle marien ja kaikkien ihmisten tuhoajalle aitoon pohjoiskorealaiseen henkeen on pystytetty vuonna 2015 Marinmaalla! http://old.7x7-journal.ru/item/67330 


Tosin on niitä pystytetty muuallekin Venäjällä, mutta Marinmaalla tämä tuntuu kaikkein rienaavimmalta. Henkilökultin historiallisena muistona vanhat patsaat ovat jotenkin puolusteltavissa, mutta nämä uudet eivät mitenkään.


Stalin tappoi useita kymmeniä miljoonia ihmisiä, parhaimmiston Neuvostoliiton väestöstä. Erityisen innokkaasti hän tuhosi vähemmistökansoja, esimerkiksi väestön pakkosiirroin ja älymystön teloituksin. Häneen henkilöityy suomalais-ugrilaisten kansojen tuhoaminen Neuvostoliitossa. Marilaiset on yksi eniten kärsineistä kansoista. 


Stalin kuoli Jumalan kiitos sentään vuonna 1953. Pian tämän jälkeen vuonna 1956 NL:n kommunistinen puolue tuomitsi virallisesti Stalinin henkilökultin ja vainojen uhrien maine palautettiin suurelta osin aika pian, vaikka tietenkään silloin ei yleisesti tiedetty vielä kuin murto-osa kaikesta tapahtuneesta pahuudesta. 
Nyt tiedetään paljon tarkemmin esim. käytetyistä kidutusmenetelmistä, joista piirustuksia ohessa: http://uainfo.org/blognews/141472-risunki-iz-gulaga-polnaya-versiya-slab...

 

 

Saatananpalvonta diktatuurien ainoana uskontona


En tunne yhtään saatananpalvojaa, mutta yhtä ja toista tietysti maailmaa seuraava ihminen kuulee. Kiintoisaa on ollut eräät spekulaatiot saatananpalvonnan yhteyksistä Natsi-Saksaan ja Staliniin. Kun Hitler tuo pelastuksen jo tervehdyksissä, niin kyllähän se jo pelkästään melkoista Jumalan rienausta on. Nyttemmin Hitlerin palvontaa jälleen on mm. pienissä maanalaisissa saatananpalvontapiireissä. Sama pätee Staliniinkin, miksi ei pätisi: ei kai sen suurempaa syntiä ja luopumusta kristinuskon kannalta ole kuin pahimman mahdollisen ihmisen palvominen Jumalana. 


Toisin kuin Saksassa nyt Venäjällä tämä saatananpalvonta on julkista ja osin valtiovallan suojeluksessa mitä ilmeisimmin ja se on alkanut nyt voimalla, kun yli 60 vuotta on kulunut,  kun jo ymmärrettiin, millainen paholainen Stalin oli ja koko tämän 60 vuoden ajan on jatkuvasti tämä ymmärrys lisääntynyt.


Tähän liittyy kommunistisen diktatuurin paluu laajemminkin:
"По мнению директора совхоза «Звениговский», руководителя республиканского комитета КПРФ Ивана Казанкова, идею установки монумента поддержало бы большинство жителей республики, а противников бы оказалось только 10%." Eli patsashankkeen puoltajan, kommunistisen puolueen pikkukihon, tuon Zvenigovon sovhoosin johtajan MIELIPITEEN mukaan tasavallan asukkaista vain 10 % on patsasta vastaan. Olemme siis jälleen ajassa, jolloin mielipidemittaukset koostuvat isojen kusipäiden omista mielipiteistä :) Tajuaisi edes väärentää mielipidemittauksia, niin ei näyttäisi niin idiootilta eikä herättäisi niin valtavaa myötähäpeää.


Itse patsas on karsea taiteellisesti: herättää mielleyhtymiä Pohjois-Korean suuntaan.


Vaadin tämän marilaisia, kaikkia suomalais-ugrilaisia kansoja sekä koko ihmiskuntaa loukkaavan patsaan välitöntä tuhoamista Marinmaan Shelangerin kylästä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän hennakajava kuva
Henna Kajava

Olisiko mahdollista yön pimeyden turvin, että joku kävisi tuhoamassa patsaan tai ainakin tuunaamassa sitä? Jos jää kiinni, niin mikähän mahtaa olla rangaistusasteikko tällaisessa teossa lain mukaan? Ilmeisesti siitä saisi saatananpalvojilta lisäksi vielä epävirallisenkin rangaistuksen päälle. Miten tuollainen pikku-Hitler on päässyt Marinmaalla ylipäänsä valtaan?

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

Niin, en tiedä kuinka paljon Marinmaan pikku-Hitlerillä, siis Leonid Markelovilla, oli tämän patsashankkeen kanssa tekemistä. Ehkä olikin. Markelov ei ole enää vallassa, vaan istuu Moskovassa vankilassa, mutta ei paljonkaan ole muuttunut vielä.

Niin kunhan vaihtaa patsaan pään joksikin muuksi vaivihkaa, se olisi jo hyvä korjausliike.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kaikkea tällaista katsotaan maailmalla tyynesti läpi sormien yhtään inahtamatta. Mutta mitenkähän olisi, jos vaikkapa Leipzigiin pystytettäisiin valtava Hitlerin patsas raatihuoneen viereen?

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

Ihan rajan takana alkaa tämän palvonnan oireet:
https://yle.fi/uutiset/3-9797402

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

Tänään on avattu Moskovassa Surun seinä poliittisten vainojen uhrien muistoksi, tänä poliitisten vainojen uhrien muistopäivänä eli Stalinin uhrien muistopäivänä:
https://www.gazeta.ru/culture/photo/stenu_skorbi_v...

Toivoa on siis ihmiskunnalla, saatananpalvontaan eivät kaikki ole sortuneet täällä Venäjälläkään ja totisesti pidämme täällä huolen, että se ei leviä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset