*

Esa-Jussi Salminen

Pietarin pommi osui lähelle


Palatessani maanantaina kello yhden Sapsanilla kohti itää kuulin jossain puolivälissä matkaa, kuinka matkakumppanit läheisillä penkeillä alkoivat puhua kännyköissään terrori-iskusta metrossa. Siinä vaiheessa tietoa oli, että kymmenen ihmistä oli kuollut ja useita loukkaantunut ja metro suljettu. Ihmiset toivoivat läheistensä pysyvän kodeissaan ja työpaikoilla toistaiseksi. Kohta joku kertoi, että Pulkovo oli myös suljettu.


Koska olin menossa kohti Moskovaa ja muutenkin terrori-iskut yhdistän enemmän Moskovaan, kuvittelin ensin, että isku olisi tapahtunut siellä. Itse tilanteen kannalta sillä ei tietenkään ollut väliä: joka tapauksessa tässä nyt olin menossa 200 km/h Pietarin ja Moskovan väliä ihmisiä täynnä olevassa pitkässä junassa samaan aikaan kun lähtökaupungin metrossa on tapahtunut pommi-isku. Entä, jos kyse on sarjasta? Tämä juna olisi oiva kohde, tilaisuus saada paljon uhrjea aikaiseksi. Jos turvatarkastukset voivat pettää metrossa, voivat ne pettää junalaitureillakin, vaikka tarkastus muistuttaa lentoasemien turvatarkastusta. Ja pommihan voisi olla radanvarressakin. Oiva kohde olisi myös maailman vilkkain kolmen rautatieaseman, Leningradin, Jaroslavlin ja Kazanin muodostama kokonaisuus, jonne olin saapumassa, ja jossa vaihtaisin asemaa ja junaa. 
Silti en osaa yhtään pelätä: todennäköisyys, että juuri minä olisin väärässä paikassa väärään aikaan monista miljoonista ihmisistä, on niin häviävän pieni. Eihän terroristeilla minua vastaan ole hampaankolossa sen enempää kuin ihmiskuntaa vastaan yleensä.


On ihan luonnollista ja inhimillistä vihata tiettyä ihmistä, joka on tehnyt sinulle jotain pahaa. Melko idioottimaista on vihata (kuten rasistit vihaavat) ihmisryhmiä sillä perusteella, että joku ryhmään kuuluva on tehnyt joskus jotain pahaa. Tämän inhimillisen heikkouden ja tyhmyyden voi silti jotenkin vielä ymmärtää. Sen sijaan normaalin ihmisen on mahdoton ymmärtää terroristeja, joiden kohde voi olla valikoimatta kuka tahansa maailman ihminen. Kuka tahansa matkaileva suomalainen olisi voinut olla Pietarin pommi-iskun uhri.


Suomalaisia ei ilmeisesti uhreissa ollut, mutta Udmurtiasta, Kezin piirikunnasta kotoisin oleva nukketaiteilija Irina Medjantseva sai surmansa iskussa. Hän oli jo pitkään asunut Pietarissa.
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005155572.html
Hänen nettikauppansa tuotteita voi tarkastella täällä: https://www.livemaster.ru/irinmedyantseva

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset