*

Esa-Jussi Salminen

Miksi Suomi sensuroi sukukansojen eepokset?

Tämä vuosi on ties mones Kalevalan juhlavuosi. Totuttuun tapaan Kalevalaan liittyviä tapahtumia riittää. Hyvä niin. Kalevalan merkitystä suomen kansakunnan synnylle ja kulttuurille ei pidä väheksyä. Tiesitkö, että eräillä muillakin sukukansoillamme kuin virolaisilla ja unkarilaisilla on eepokset?
Suomalaisten kansallisen heräämisen aineksia oman kansanperinteen kokoamisen ja julkaisemisen lisäksi olivat sukukansat. Niiden avulla suomalaiset löysivät oikean paikkansa maailmassa ja tunsivat, että eivät ole yksin. Suomalaiset tutkimusmatkailijat kävivät yli sata vuotta sitten idässä päin keräämässä aineistoa sukukansojen kulttuurista ja kielestä.
Kansallinen herääminen ja kaikki siihen liittyvät asiat, kuten ajatus oman eepoksen laatimisesta, levisivät muutaman vuosikymmenen viipeellä Venäjän alueen sukukansojen keskuuteen. Neuvostoliiton alkuaika 1920-luvulla näytti tarjoavan vähemmistökansoille hienot tulevaisuuden näkymät. 
Paljolti Kalevalan innoittamina ryhtyivät jo 1910-luvun lopulla udmurttikirjailija Kuzebaj Gerd ja venäläinen historioitsija Mihail Hudjakov laatimaan udmurttien kansantaruston pohjalta eeposta, Gerd udmurtiksi ja Hudjakov venäjäksi. Tämä udmurtiksi kirjoitettu eepos on edelleen kateissa. Hudjakov sai venäjänkielisen eeposkäsikirjoituksen raakaversion valmiiksi vuonna 1922.
Jo 1920-luvun lopussa pakkokollektivisointi ja kulakkikampanjat alkoivat tuhota erityisesti vähemmistökansoja ja kymmenet tuhannet joutuivat leireille. Seuraavan vuosikymmenen alussa NL:n utopistisen haihattelun ja vainoharhaisuuden uhreina olivat vuorossa vähemmistökansojen juuri syntyneet älymystöt. SOFIN:in (Suomalaisten kansojen vapautusliitto) jutussa vuonna 1932 suomalais-ugrilaisia kansoja syytettiin halusta irrottautua NL:sta ja oman federaation luomisesta "fasistisen Suomen suojeluksessa".  SOFIN:in tarkoituksena oli mm. yhdistää Volgan alueet tunneleilla Suomeen ja Viroon, jotta näiden armeijat voisivat tulvia NL:n sydämeen. OGPU (KGB:n  edeltäjä) väitti löytäneensä eräiden talojen kellareista tunnelien alkuja.
SOFIN:in johtajaksi syytettynä Gerd pidätettiin vuonna 1932 ja ammuttiin 1937. Hudjakov ammuttiin vuonna 1936. Gerdin tuotantoa tuhottiin  ja kätkettiin. Hudjakovin eepos löytyi sattumalta vuonna 1966 Pietarista kirjaston arkistosta. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin se julkaistiin artikkelikokoelmassa ja vuonna 2004 erillisenä teoksena nimeltä Dorvyžy venäjäksi ja udmurtiksi (ilmestyi vuonna 2009 myös suomeksi mm. allekirjoittaneen toimesta). 
Julkaisuprosessi kesti kauan. Sitä varmasti haittasi NL:n ilmapiiri, jossa edelleenkään ei ollut suotavaa esim. runoilijan kirjoittaa marilaisen koivumetsän kauneudesta, koska tämä olisi tulkittu nationalistiseksi vouhotukseksi.
Vainon uhriksi joutuneiden maine oli palautettu ja heidät oli virallisesti todettu syyttömiksi vuonna 1957. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että toiminta vähemmistökansojen hyväksi olisi ollut jatkossakaan suotavaa. Kansat olivat olemassa vain folkloristisia spektaakkeleita ja kansojen välisen ystävyyden puoluepropagandaa varten. 
1990-luvulla alkoi vapaampi kausi. Udmurttien lisäksi eepoksensa ovat julkaisseet mm. ersät (Sijažar 1960, Mastorava 1994) ja marit (Jugorno 2002). Aihe on sukukansoillamme ajankohtaisempi kuin koskaan. Udmurtit ovat julkaisseet viime vuosina muutamia muitakin eeposteoksia. 
Kalevalan päivänä 28.2. tämän vuoden suomalais-ugrilaisessa kulttuuripääkaupungissa Viron Obinitsassa vietetään suomalais-ugrilaisten eeposten päivää. Tämänkään juhlavuoden ohjelmistosta en ole löytänyt aiheeseen liittyviä tapahtumia Suomesta. Kalevalasta pitää mielestämme tietää jokaisen maailman ihmisen ja sitä käännetään yhä uusille kielille, mutta omien sukukansojemme eepoksia ei haluta edes mainita eikä niiden olemassaolosta mitään tietää.
Kun jälleen kerran hypetämme upeaa eepostamme maasta taivaaseen, olisiko liikaa vaadittu, että muistaisimme myös eepoksia, jotka eivät ole olleet yhtä onnekkaita.

 

PS Kirjoitukseni ilmestyy vasta 2.3. Tarjosin kirjoitusta Keskisuomalaiseen liian myöhään 26.2., minkä vuoksi sitä ei ehditty julkaista, eikä se ole lehden mukaan enää ajankohtainen. Olen pahoillani, että myöhästyin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

Suomettuminen on syvälle monien suomalaisten mieliin painunut mielenhäiriö, josta on vaikeaa ja tuskallistakin toipua. Meidän pitää tukea tässä lähimmäisiämme. Joskus shokkihoitokin on tarpeen. Minä alan yhä enemmän olla sillä kannalla, että se on pitkälti aivan tiedostamatonta käytösmallia, joka esimerkiksi vaikuttaa jopa siihen, että sukukansojen eepoksiin ei suhtauduta neutraalisti.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Mielenkiintoista ja järkyttävää luettavaa. Kunnioitus sinun työllesi myös.

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

Vielä tarkennuksena loppukirjoitukseen. Sain peräti kaksi vastausta Keskisuomalaisesta, joissa molemmissa kohteliaasti esitettiin, että kirjoitukselle "Ei ole käyttöä", mikä on kuulemma lehdistön vakiintunut ilmaisu täystyrmäykselle. Alku aina hankalaa vai miten se meni.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset